Kokemuksia iPadien pedagogisesta käytöstä

Kevään 2015 aikana kiersin kuntani alakoulujen esi- ja alkuopetusluokkia. Tavoitteenani oli yhtenä päivänä viikossa ohjata opettajia ja oppilaita iPadien käytössä. Aikaa yhtä luokkaa kohden oli tunti tai pari, joten tehtäviksi piti valita nopeasti toimivia kokonaisuuksia. Mukana kannoin oman kouluni 13 iPadi Miniä. Jokaisella koululla oli langaton verkko, joka toimi kohtuullisesti.

Olin aluksi kysellyt opettajilta toiveita ja ehdotellut joitakin tehtäviä omien kokemuksieni pohjalta. Opettajilla oli vaihteleva taito ja mahdollisuus käyttää iPadeja. Valitsin tehtävät niin, että ne olisi helppo toteuttaa jatkossakin ja käynnistäni jäisi kannustava kokemus. Päälimmäisenä jäi mieleeni opettajien kiitollisuus siitä, että joku tulee ja kädestä pitäen opastaa ja antaa vinkkejä laitteiden käytössä.

Esikoululaisten kanssa käytimme iPadin kameraa ja tutkimme koulun ympäristöä. Mikä on mielipaikkasi? Mene parisi kanssa sinne ja ota kuva. Laskimme myös lukumääriä ja kuvasimme niitä pareittain tai pienissä ryhmissä. Lopuksi katsoimme yhdessä kaikkien kuvat heijastettuna projektorin kautta seinälle. Valokuvia voi monipuolisesti hyödyntää eskariarjessa. Pienen kokonsa ansiosta iPad Minit kulkevat sujuvasti lasten mukana ulkonakin.

lukumäärät

Eka- ja tokaluokkalaisten kanssa teimme vähän erilaisia juttuja. Harjoittelimme Pages-ohjelmalla kirjoittamista. Tämä tekstinkäsittelyohjelma on uudemmissa iPadeissä vakiona ja varsin käyttökelpoinen. Kirjoitimme pieniä tarinoita yksin tai pareittain. Hyödynsimme myös iPadin valokuvan ottamisen mahdollisuutta ja ja siirsimme tarinoihin itse otetun kuvan. Osa kuvista oli itse paperille piirrettyjä ja piirroksesta valokuvattuja. Lopuksi lähetimme valmiit kirjoitelmat opettajan sähköpostiin, josta ne saattoi halutessaan tulostaa vaikkapa luokan seinälle luettaviksi.

pääsiäistarina

Käytimme myös iMovie -elokuvatyökalua kuvatarinoiden tekoon. Aluksi esittelin kaikille sovelluksen toimintaperiaatteen. Oppilaat saivat pareittain tai pienissä ryhmissä ottaa noin 10 kuvaa/videopätkää ja teimme niistä pienen koosteen alkuteksteineen ja musiikkeineen. Kannustin kysymään kavereiltakin ohjeita pulmatilanteissa, sillä osa oppilaista oli jo tutustunut ohjelmaan omilla laitteillaan. Itsekin olen oppinut iMovien käyttöä myös oppilailta. Kaikkea ei tarvitse hallita kerralla.

Lopuksi katsoimme kaikkien tuotokset siinä tekovaiheessa, mihin kukin oli oppitunnissa ehtinyt. Tällainen iPadien käyttö on varsin sosiaalista toimintaa!

Päälimmäisenä kokemuksena jäi mieleeni suuri tarve tällaiselle ”vierihoidolle”. Opettajat ovat kyllä kiinnostuneita tablettien ja muunkin tietotekniikan käytöstä, mutta ohjaamista ja koulutusta tarvitaan. Opettajat kaipaavat pieniä käytännöillsisä juttuja, joita voi monipuolisesti soveltaa koulun arjessa. Eikä olisi pahitteeksi, jos laitekantakin olisi toimiva ja helposti saatavilla.

Hankerahaa on myös ensi lukuvuodelle ja saan jatkaa tätä opastamista oman työni ohella.

Mainokset

Uusia oppimisen polkuja

Edellisestä postauksestani on kulunut lähes vuosi. Tällä välillä en suinkaan ole ollut iPadejä käyttämättä.

Vuoden aikana näitten teknisten vempainten tarkoituksenmukaista käyttöä on tullut mietittyä entistä tarkemmin. Kun alkuhuumasta ja eri appsien kokeilusta päästään suunnitelmalliseen käyttöön, ollaan oikealla tiellä. Tämä vaatii opettajalta kouluttautumista ja laitteiden mahdollisuuksiin perehtymistä. Vaadimme oppilailta uuden opettelua, joten samaa voimme vaatia itseltämme. Uusi opetussuunnitelmakin edellyttää monipuolisia menetelmiä oppimisen mahdollistamiseksi.  Opettajan omaa innostusta ja kehittymisen halua tarvitaan. Tiedämme jokainen, ettei kannettu vesi kaivossa pysy.

Toivoisin jokaisen opettajan olevan elinikäisen oppimisen polulla myös näissä asioissa.

Olen kevään 2015 aikana kiertänyt kuntamme esi- ja alkuopetusluokilla 13:sta iPad Minin kanssa. Olemme konkreettisesti tehneet luokissa yhdessä juttuja. Vastaanotto on ollut hieno ja tällaiselle ”vierihoitokoulutukselle” on ollut suuri tilaus. Oppilaat ja opettajat ovat olleet innostuneita. Muutamassa tunnissa ei paljon ehdi, mutta sen verran kuitenkin, että tablettien oppimiselle tarjoamat mahdollisuudet tulevat tutummiksi. Jo muutamallakin iPadillä voi saada paljon aikaan. Silloin pitää vain astua ulos perinteisen opetuksen kaavasta, jossa oppilaat tekevät samaan aikaan samaa tehtävää. Oppia voi niin monella tavalla!

Featured image

Kirjoittamisen ja lukemisen harjoittelua

Täppäri taipuu tuki- ja erityisopetuksen työkaluksi hyvin.

kuvakkeet1

Lukemaan oppiminen on osalle lapsista vaikeaa ja iPad on varsin motivoiva oppimisen apulainen.

Olen käyttänyt Sanataituri -ohjelmaa pienissä ryhmissä opettajajohtoisesti harjoittelun apuna. Kirjainlaput eivät mene sekaisin, kun ne ovat sähköisessä muodossa.

kuva (12)

Ohjelmasta kannattaa vaientaa äänet, sillä kaksoiskonsonanttien ääntämisessä ohjelmassa on toivomisen varaa. Esimerkin tuli-tulli ero ei tule muutenkin vasta lukemisen ja kirjoittamisen salaisuuksia harjoittelevalle  selväksi. Sinänsä koneen naisääni sanoo kirjainten nimien sijaan äänteet, mitä voi käyttää kirjain-äänne -vastaavuuden harjoitteluun.

Sanataiturissa voi muuttaa kirjasinkokoa ja taustaa, vaimentaa äänet ja tehdä myös omia sanalistoja vaikka äng-äänteen harjoitteluun.

kuva (14)

Kirjainten ja numeroiden kirjoitusasun harjoittelemiseen on Turussa kehitetty ilmainen ja muillakin laitteilla toimiva Molla ABC . Molla-varhaiskasvatushankkeen sivuihin kannattaa muutenkin tutustua!  http://blog.edu.turku.fi/molla/tietoja/

Lapsesta on usein jännittävää kuulla oma äänensä. Äänten nauhoitukseen löytyy useitakin ohjelmia ja tässä niistä kaksi: QuickVoice ja Recorder. Sujuvan lukemisen harjoittelu on tärkeää ja vaihtelua lukemiseen saa vaikka nauhoittamalla ääneen luetun aapisen tai lukukirjan tarinan. Pienissä ryhmissä nauhoitetut tarinat toimivat pienten kuunnelmien tavoin ja niitä voidaan kuunnella yhdessä nauhoituksen jälkeen. Se on huomioitava, että iPadin mikrofoni ei ole kovin hyvä. Erillinen mikrofoni saattaa olla tarpeen!

Erilaisten äänten metsästykseen nämä työkalut sopivat myös hyvin.  Äänet voi tallettaa Recorder-ohjelmasta suoraan verkon kautta Dropboxiin (ilmainen pilvipalvelu), Google Driveen tai Sky Driveen. QuikVoicen ilmaisversiosta voi lähettää sähköpostiin pienen tiedoston, maksullisessa on enemmän ominaisuuksia.

Opettajan tai erityisopettajan työkaluksi sopii ilmanien R of R. Siinä on mahdollista nauhoittaa oppilaan lukema teksti ja tallettaa se laitteelle. Virheitä on mahdollista analysoida myöhemmin ja lukunopeuden kehitystävoi tarkkailla luetuttamalla oppilaita esimerkiski syksyllä, jouluna ja keväällä. Edistys on tällöin konkreettisesti havaittavissa lukuvuoden aikana. Lukemiseen sopivat esimerkiski LUKIMAT -sivuilta löytyvät lukemisen arvioinnin tekstit. http://www.lukimat.fi/lukimat-oppimisen-arviointi/materiaalit/tuen-tarpeen-tunnistaminen/2lk/lukeminen

kuva (15)

Ministelyä ja matematiikkaa

Ensimmäinen viikko iPad Minien kanssa on takana. Suuria projekteja emme ole aloittaneet. Oppilaat ovat pelanneet lähinnä matikkapelejä. Lapset pelaavat samalla numeroidulla minillä joka kerta, parit ovat eri jakoryhmistä. Näin saamme 13 laitetta parhaiten hyötykäyttöön luokassamme. Olemme ensin tehneet oppikirjan tehtäviä ja lopputunnista on saanut pelata matikkakansioitten sovelluksia.  Drillausharjoituksiin on monta hyvää sovellusta (app). Hyviä suurten lukujen harjoitteluun sopivia sovelluksia en ole löytänyt.

Mukava tuttavuus on ollut Matikkakunkku Juniori, joka on selkeästi suomenkielinen ”isoveljensä” Matikkakunkun tapaan. Peliin voi kirjautua ja siten peliä voi jatkaa siitä kohdasta, johon edellisellä kerralla on jäänyt. Pelissä edetään tasolta toiselle ( 9 tasoa) kymmenellä eri osa-alueella. Mukana on myös geometriaa, vertailua, mittausta, murtolukuja ja arvoituksia. Arvoitukset sisältävät hyviä hahmotustehtäviä.  Samaa tasoa yritetään uudelleen, jos tekee liikaa virheitä. Tasot etenevät helpommista vaikeampiin. Mittaamis-osiossa löytyy mm. paino-, tilavuus- ja kellotehtäviä.

Lukutaito on eduksi, mutta kaikilla tasoilla sitä ei tarvita. Peli sopii eskareille ja alkuopetukseen.

kuva (1)

Minit ovat lasten käsiin sopivia. Luokassa pitäisi vain olla pulpettien tilalle mukavampia pelipaikkoja. Taitaapa saada vanha, hyväkuntoinen sohvamme pian uuden kodin luokan perältä!

Matematiikkasovelluksia

Nämä iPad matematiikka-appsit sisältävät kaikki yhteen-, vähennys-, kerto- ja jakolaskuja. Joukossa on ilmaisia ja muutaman euron hintaisia.

Tässä iPadin kuvakaappaus appseista Matikka 1:

iPadmatikka1

Cosmic Math: Tässä lautaset lentävät taivaalta ja pelaajajn pitää saada ratkaistuksi valisemalla alapalkista oikea vastaus viidesta vaihtoehdosta. Valittavissa helppo-, keski- ja vaikea taso. Pelaaja kirjautuu peliin ja ratkaisee tehtävät tietyssä ajassa. Äänet saa onneksi pois päältä. Tallettaa pelin tulokset. Voi pelata myös sekapeliä, jossa sekoitettu kaikkia eri laskuja. Toimiva peli vähän isommillekin alakoululaisille.

Meteor Math: Tässä sovelluksessa hajotetaan meteoriitteja etsimällä numeropareja, joista tulee ylhäällä näkyvä vastaus. Värikäs ja äänekäs peli, jossa pisteet juoksevat hajotettujen meteoriittien mukaan. Aikarajoitus. Peliin ei kirjauduta. Voi valita kolmesta vaikeustasosta ja harjoitella eri laskutyyppejä. Pelissä itsessään ei ole äänenpoistomahdollisuuutta, mutta äänensäätönapista tietysti säätö onnistuu. Ei suosikkini.

Math Samurai: Tämä on sovellus, jossa sormella pyyhkäisemalla valitaan oikea merkki lukujen välille. (You tubessa on pelin opetustallenne. Löytyy nimellä Math Samurai. Tekijä Edin Apps) Sopii vähän isommille oppilaille, joille jakolaskukin on jo tuttua.

MiM: Laskuja voi laske näinkin. Alhaalla on kaksi eri palkkia, joita vetämällä luvut suurenevat. Sopisi vaikka kertolaskujen kyselyyn kaverilta.  Oikea vastaus näkyy ylhäällä. Luvut alle sadan. Aika yksinkertainen apps.

Math Bingo: Tämä lienee aika monen ensimmäisiä hankintoja. Motivoiva bingopeli, jossa voi valita mitä laskuja harjoittelee. Rasittavat äänet. Pelaajanimi annetaan ennen aloitusta (tilaa 30 pelaajalle) ja peliä voi pelata parin kanssa. Hauska peli, josta lapset pitävät. Pelihahmon voi valita neljästä vaihtoehdosta. Palkkioksi saa Bingo Bugeja. Niillä voi pelata flipper-tyyppistä palkkiopeliä, jota lapset helposti unohtuvat pelaamaan pidemmäksikin aikaa.

Math Bug: Tämä matikkamato seikkailee helpoissa yhteen- ja vähennyslaskuissa viidellä eri tasolla.  Pienimmille lapsille sopiva, yksinkertainen sovellus tingeltangeliäänin höystettynä.

Math Tables: 8 erilaisita laskupallukkaa, joista voi valita erilaisia laskutehtäviä. Pelataan aikaa vastaan. Ei kirjautumista peliin. Sisältää esim. laskuja, joista puuttuu toinen yhteenlaskettava. Kiva sovellus. Ei isoja lukuja.

Kid´s Math: Tässä harjoitellaan joko vaihtoehdoista valiten tai laskimella laskien erilaisia laskuja. Äänet vai vaimentaa pelistä, mutta Fabulous! ja Good job! ponnahtavat näkyviin oikeista vastauksista ja Oops! vääristä. Kaksi tai kolme vaikeustasoa. Ei aikarajoitusta eikä kirjautumista omalla nimellä. Plussana kelloaikojen pistemerkintaharjoitukset, jotka ovat 2.luokkalaisille sopivia.

Bingo: Tässä toinen Bingo-peli. Voi pelata kolmella eri vaikeustasolla erilaisia bingoja. Äänet saa vaimennettua. Selkeä peli ja siksi hyvä. ( Horizon Business, Inc.:llä  muitakin hyvä pelejä, mm. kerto- ja jakolaskusovelluksia allekainlaskuina.)

Benguin Maths: Pingviinit hyppelevät lautalta toiselle ja yrittävät selvitä maaliin. Hauska apps, johon ei heti kyllästy. Voi valita eri tasoja, joista helpoimmat sopivat ekaluokkalaisille ja vaikeammissa on haastetta aikuisellekin.  Taaskaan ääniä ei ole pakko kuunnella, vaikka loiskahdukset ihan hauskalta kuulostavatkin. Pelaaja voi kirjautua.

Matikkakunkku: Suomenkieleinen sovellus, jossa riittää haastetta. Game Center -peli, voi kirjautua. Sisältää myös geometriaa, murtolukuja, tilasto- ja potenssilaskuja sekä yhtälöitä ja yhdistelmiä.

Eggs on Legs: Tämä ilmainen peli on ihan hauska. Kolme vaikeustasoa eri laskuilla. Ammutaan pallolla kananmunia, jotka menevät rikki, jos vastauspallossa on oikea luku. Aikarajoitus.

PopMath: Täppäillään taivaalla leijuvia lasku- ja vastauskuplapareja. Alkutehtävät helppoja, etenee vaikeampaan. Äänet saa pois, jos ei halua kuunnella plop -ääntä. Sopii alkuopetukseen. Selkeä.

Submarine MathRace: Kolme vaikeustasoa laskuille. Game Center -peli vedenalaisessa maailmassa. Vaikeitakin laskuja.

Math Macine: Tästä on olemassa myös mekaaninen peli. Nappuloita painamalla oikea vastaus pompsahtaa näkyviin.  Laskuja lukualueella 0-20. Myös kerto- ja jakojaskuja.  Helppo sovellus.

Math Flash Cards!!: Kolme vaikeustasoa. Voi valita, harjoitteleeko 10, 25, 50 vai 100 tehtävää kerralla. Ajanoton ja äänet saa pois päältä. Selkeä.

Speed Math: Tässä pelataan laskuja maalaismaisemassa. Pelin tiedot voi tallentaa nimellä. Pelistä näkee tulosanalyysin. Kolme vaikeustasoa. Äänet ja musiikki säädettävissä sovelluksesta.

Laskin! Laskinsovelluksia löytyy paljon. Tässä yksi niistä.

Numeracy Basics: Tässä on opettajalle mahdollisuuksia tukiopetusmateriaaliksi. Voi harjoitella kertolaskuja, lukujonoja ja kellonaikoja.

AU Combo: Laskuja merirosvoseikkailussa. Alta paljastuu kuva pala palalta .( Myös englanninkielisiä helppoja sanoja yhdessä tehtävässä.) Äänet ja  ajan saa pois päältä. Erilainen sovellus.

Matikka 2 -appsit esittelyssä viimeistään ensi sunnuntaina.

Matematiikan sovellukset iPadille

Ensin muutama sananen ”laiteuskollisuudesta”. Vaikka tässä kirjoitankin näistä iLaitteista, mietin yhden valmistajan laitteitten käytön mielekkyyttä. Onnellisinta olisi, jos eri laitevalmistajat pääsisivät sopuun yhteisestä koodista, joilla sovelluksia tehdään. Vielä niin ei ole ja Applella sattuu olemaan etumatkaa kouluikäisille suunnatuissa appseissa. Siksi näitä hankkeeseemme ostettiin.

Kahlasin viime syksyn (1012) aikana läpi sovellusviidakkoa ja näin jälkeen päin mietin oliko siinä oikeasti järkeä. No, ainakin sovellusmaailma tuli tutuksi. Jyvät ja akanat. Ja se vauhti, joilla uusia appseja tulee ja vanhoja päivitetään. Tällä hetkellä saattaisin valita toisenlaisia sovelluksia.

Muutama ajatus hyvästä matematiikan (kertolasku)appsista:

1. Käytettävyys: Appsiin ”juju” pitää aueta helposti. Pikkuoppilaat eivät selviä mutkallisista ohjeista ja englannin kieli on kompastus. Positiivisesti ajateltuna lapset oppivat kieltä. Kaveriapu on tosin toiminut hyvin: lapsi opettaa toista lasta – ja opettajaakin välillä.

2. Selkeys: Appsin pitää olla ulkoasultaan selkeä, mutta ei tylsä. Äänet pitää saada pois päältä. Kukaan ei jaksa kuunnella sitä tingelitangelimusiikin määrää, mikä monessa sovelluksessa on. Monet ohjelmoivat näyttävät ajattelevat, että kuvien sekamelska ja äänten määrä on hyvä asia. Ei ole. Ei ainakaan isossa luokassa.

3. Mahdollisuus tallentaa pelitiedot omalla nimellä. Nyt monessa hyvässäkin matematiikkapelissä on se ongelma, että pelaaja eivoi kirjautua peliin. Jos laitteet eivät ole henkilökohtaisessa käytössä, jatkaa seuraava pelaaja edellisen peliä. Tai poistaa edellisen käyttäjän pelitiedot, mistä seuraa joskus suuri suru ja turhautuminen.

4. Appsin pitää olla oppimisen kannalta mielekäs. Ei peliä pelin vuoksi. Ja tämä on se tärkein asia!

Nyt keväällä jatkamme taas kertolaskujen harjoittelua. Käytössämme ei ole tällä hetkellä kuin pari iPadia, mutta haastattelen 2. luokan oppilaitani. Saavat sitten itse kertoa, oliko Ipadien käytössä mitään järkeä matematiikan tunneilla marraskuussa. Ja mikä sovellus oli semmoinen, jota he voisivat muillekin suositella.

Ehkä on hyvä, etten vielä syksyllä kirjoittanut tätä blogia. Jos nyt pystyisin vähän enemmän jäsentelemään ajatuksiani. Ettei tule pelkkää laitehypetystä vaan joku järkevä (pedagoginen) ajatuskin tarttuu toivon mukaan matkaan.

Kertolaskuja

Marraskuussa teimme kertolaskuja iPadeilla. Kaikki ei mennyt ihan niin kuin ensin ajattelin. Kahlasin läpi satamäärin sovelluksia ja yritin löytää pienille oppilaille sopivia. Ja löytyihän niitä! Ja löytyi myös paljon sellaisia, jotka eivät olleet hyviä.

Huonojen ominaisuuksia: Liian sekavia ja huonosti toteutettuja kuvituksiltaan, liian kovaäänisiä (äänen sai kyllä useinsäädettyä pois), liian yksinkertaisia tai monimutkaisia, lähes kaikki englannnikielisiä. Osassa ei voinut lisätä uutta pelaajaa, jolloin toisen pelin jatkaminen ei ollut mielekästä.

Monet pelit päivittyivät koko ajan, mikä oli tietysti hyvä. Parempia ominaisuuksia tuli peleihin. Pelkkien kertolaskujen lisäksi useissa sovelluksissa oli mahdollista pelata myös yhteen- ja vähennyslaskupelejä sekä jakolaskupelejä. Jos oppilailla olisi ollut käytössään omat laitteet, olisi monelta turhautumiselta vältytty. En kuitenkaan halunnut pitää iPadejä ainoastaan oman luokkani ilona, sillä joka tapauksessa ne eivät olisi riittäneet jokaiselle oppilaalleni.

Käytimme tablettikoneitalähinnä  matematiikan ryhmätunneilla. Teimme kertolaskuja myös oppikirjaan, mutta vihkolaskuja emme tehneet. Koska iPadien käyttö oli uutta, en uskaltautunut pelkästään sen varaan. Kirjan käyttö oli turvallista. – Toisaalta mietin, että toiminnallisia, konkreettisia havainnollistamisia on parempi tehdä ihan fyysisellä tavalla: ryhmittelemällä nappeja, palikoita ym. Toiminnallisempi matematiikka ei synny tablettiin tuijottamalla. Ei myöskään pelkästään oppikirjoja täyttämällä.

Seuraavassa artikkelissa kerron niistä sovelluksista, jotka hyväksi havaitsimme.

Tytötpad1

%d bloggers like this: